perjantai 29. joulukuuta 2017

Isi aloitti keittiöremontin

Keittiöremontti alkaa ensin kokeiluluonteisesti keittiön takaosan kaappien nostolla ja välitilan tuunaamisella.
Tässä tämä sekava varastotila ennen remontin alkua.






Tässä ensimmäistä kaappia on nostettu 6 cm ja valaisin on irrotettu. Tilaa tuntuu olevan paljon enemmän.
Seuraavaksi lähtee kaakelit pois. Ideoita välitilaratkaisuksi on jo.
Valaisin vaihtuu pieneen LED-versioon ja johonkin tähän tulee iso pistorasiapaneeli kaikkia latureita varten. Kaapit maalataan...



sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Syyspäivitys

Isi on kirjoittanut tänne aika harvoin sen jälkeen kun se liittyi facebookkiin.


Loppukesästä isi kaatoi meidän etuoven vierestä siperianhernepensaan kun se haisi äidin mielestä. Siihen tuli tilalle isin kaipaama suihkulähteen paikka. Paikan rakennus jatkuu keväällä. Sen viereen tulee vähän laatoitusta jolle saa pienen pöydän.





Syksyllä isi vuokrasi viikonlopuksi nostimen jonka avulla isi vaihtoi taas antennin ja katkasi kahden omenapuun latvan.


tiistai 30. toukokuuta 2017

kesä taitaa tulla sittenkin

Kevät on ollut kylmä ja kasvien kasvaminen on ainakin 3viikkoa jäljessä viime vuodesta. Isi laajensi perunamaata viime vuodesta ja sieltä alkaa jo nousta lehtiä. Myös sipulit kasvavat rastaista huolimatta hyvin.
Suurimmat muutokset pihalla on kantojen jyrsintä. Kuoppiin isi laittoi tällä kertaa sepeliä ja päälle multaa. Suuri työ on ollut yrittää estää robottileikkuria ajamasta jumiin multaan. Isi hakkaa seuraavaksi maahan putkenpätkiä, kun kaikki muu tuntuu pettävän.

Vaahteran tilalle istutettiin päärynäpuu.

Mä haluan että isi rakentaa mulle majan ja temppuradan pihalle.

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Talvipuhteita

Kevät on tuloillaan!
Isi on ollut ahkera talven aikana. Valmistunut on mm uusi penkki keittiöön ja uusi hyllystö viinikellariin.


Lisäksi isi on hommannut robottiruohonleikkurin...