keskiviikko 26. elokuuta 2015

Isin kanssa lomalla

Olen tämän viikon isin kanssa lomalla Elpan talossa. Isi on tehnyt paljon töitä. Marjoja on enää karviaispensaissa. Niistäkin on osa kerätty. Marjasavikoita on vielä vähän. Viikonloppuna äiti keräsi porkkanat. Isin kasvimaassa on vielä punajuuret jäljellä. Paprika ja tomaatti kasvavat nopeasti. Toivottavasti ehtivät kypsäksi ennen kuin tulee kylmä.

Eilen käytiin hakemassa vaarilta yhden kakluunin kaakelit. Nyt meillä on kaksi melkein täydellistä sarjaa kaakeleita joista pitäisi saada meille yksi ehjä kakluuni. Isi alkaa säästämään rahaa että saadaan muurattua se ensi kesänä.